Anteeksi syvästi etten ole kirjoittanut pitkään aikaan. Kutakuinkin vuosi meni ollessa kokonaan kirjoittamatta. Ei siksi etteikö olisi ollut kirjoittamista, mutta kun koko viimevuosi meni melkoisessa sumussa. Vuoden 2021 jouluna aloin potemaan unettomuutta, nukahdin kyllä illalla, mutta nukuin maksimissaan kaksi tuntia ja sitten heräsin, enkä enää saanut unta. Luulin että tilanne olisi ollut vain joku tilapäinen homma, mutta unettomuus kehkeytyikin olemaan koko vuoden kestävä taistelu unen puolesta. Kävin lääkärissäkin, mutta vaikka kokeilimme melkolailla kaikki muut vaihtoehdot niin apua ei vaan tuntunut löytyvän vaivaan. Lopulta sitten jälleen joulukuussa 2022 lääkäri määräsi minulle Atarax nimisen lääkkeen kokeiluun ja halleluuja ja pari muuta. Aloin nukkumaan taas yöni! Ette usko miten se tuntui hyvälle kun illalla meni nukkumaan ja herääsi vasta aamulla. Aivan upea fiilis! Sitä ei äkkiseltään uskoisi mihin kaikkeen kunnon yöuni vaikuttaa, mutta minä kun olen tälläinen kantapään kautta opiskelija niin nyt tiedän mitä unettomuus tekee. Ensimmäinen oli mieliala. Tipahdin unettomana vielä syvemmälle masennukseni syövereihin ja kaikki oli vain ahdistavaa ja harmaata. Energiaa ei ollut yhtään mihinkään. Ei vaan jaksanut ajatella mitään puuhaa, saatika sitten toteuttaa. Seuraavaksi meni terveys. Kun kroppa ei saanut unessa levätä ja parantua niin minuun tarttui jokaikinen flussa mikä vain kiersi tällä kylällä ja loppuvuodesta sitten iski covid-19 meidän perheeseen.
Viimevuonna tapahtui vaikka ja mitä mukavaa mutta mitään en muistaisi ellen olisi kalenteriini niitä ylös kirjoittanut. Muistikin kun ottaa itteensä kun ei nuku. Kesälläkin sain lomailla asuntovaunun kera ja vietimme oikein mukavan, jo perinteeksi muodostuneen, juhannuksen Lomakylässä. Kävimme lomailemassa mieheni kanssa myös lempi leirintäalueellammekin olemassa kesällä ja siltä reissulta mukaan tarttui aikasta raju auringonpistos. Likkojen kanssa tuli käytyä Oulussa ja paljon muuta mukavaa. Mutta mitään en muistaisi ilman kalenteriani. Päivät olivat menettäneet merkityksensä unettoman seilatessa puolihorroksessa päivästä toiseen.
Nyt on jo vuosi 2023. Ja minä olen vuorostaan pitkällä sairaslomalla. Unettomuuden ja pahentuneen masennukseni vuoksi. No, paheneehan se, kun ei pää saa lepoa vaan käy koko ajan ylikierroksilla. Kuluuhan ne rattaat siinä ryskeessä. Nyt sitten koitetaan korjata tuhoja. Ja on talvi. Talvi on vuodenaika mikä ei olotilaani ainakaan paranna, kun on pimeää, pakkasta ja tolkuttomasti lunta. Minä kesäheinä olen kuin lamassa muutenkin koko talven ja odotan vain kevättä jotta saisin taas ladata itseäni aurinkoenergialla. Onkohan olemassa paikkaa missä olisi vain kevät, kesä ja syksy? Mie voisin muuttaa sinne. Pakkanen ei oo mun juttu ollenkaan. Mutta onneksi koko ajan mennään taas kevättä kohti. Vuosi on vaihtunut, on maaliskuun ensimmäinen päivä ja päivä on jo paljon valoisampi ja pidempi. Mutta kaamosväsykki vaivaa. Olen nyt viikon verran ollut kuin nukkuneen rukous, voisin koko ajan vaan nukkua. Vähän niinkuin karhu talviuntaan. Miksen mie voi olla karhu. Nukkua mokoman talven yli. Mutta itseppä olen muuttanut tänne Kainuuseen joten olen hyvin ollut tietoinen, että täällä on ihan oikea talvi verrattuna eteläsuomeen ja on kylmä ja on paljon lunta ja pakkasta. Eli voisi sanoa, että oma vika taasen jälleen kerran.
Olen myös loman tarpeessa. Nyt tietenkin joku sanoo, että mihin sinä lomaa tarvitset kun kuitenkin olet kotona koko ajan ja sairaslomalla. Joo no, ei täällä kotona silti lomailla. On asioita mitä on pakko tehdä ja arjen on pyörittävä. En minä saa tuolla sängyssä potea oloani vaan on moniakin asioita mitä on tehtävä ja asioitten on hoiduttava. Teinixin kanssa on väännettävä ja hänestä huolehdittava. Joten ei, kotiäiti ei ole sairaslomalla koskaan, ellei pääse sairastamaan sairaalaan, mutta silloinkin epäilisin että päässä pyörisi miljoona eri asiaa asioista mitä kotona pitäisi hoitua. Ja vaikka minä lähdenkin lomalle asuntoautolla tai -vaunulla niin päässä raksuttaa silti. Pitää osata koittaa vaan vaientaa se ääni ja koittaa vaan sinnikkäästi luottaa siihen että teinixi ja siskonsa osaavat kyllä hoitaa asiat ja elukat. Mamma on nyt hyvä vaan ja rentoutuu. Kirja käteen ja syvenny siihen. Mutta nnyt taas näytti aivot harhailevan. Olen siis loman tarpeessa. Ja tilaisuuskin olisi tuossa ensiviikolla kunhan vaan saan muutaman muuttujan järjestettyä kuntoon. Tärkeinpänä olisi reissun mahdollistavan asuntoauton katsastus. Jo nyt hermoja riipii jännitys siitä asiasta, entä jos en saakkaan leimaa kulkupeliin. Mitäs sitten? Jäänkö vaan kotiin lahoamaan? Ukkokin on keikkahommissa joten on kotona vain viikonloppuisin ja pystyy silloin vain korjaushommia tekemään ja täällä perähikiällä ei sitten ole katsastusasema auki. Voi ääh, toivottomuun nostaa päätään, mutta samalla sisuunnun ja teen päätöksen yrittää ainakin viimiseen asti saada asuntoautoon leiman että pääsen sillä reissuun, kauan kaivatulle lomalle. Olenhan kuitenkin syksystä saakka lusmunnut kotona ja käynyt vain parikertaa Oulussa sinä aikana. Toisella kertaa olin kyllä ihan yökunnissakin, että voisihan sitä minilomaksi sanoa. Mutta nyt tosiaan jaksamismittari on punaisella ja pitää päästä pois kotoota. En jaksa facebook ryhmässänikään tehdä mitään ja lempi harrastus kalenterituunaus maistuu puulle. Joten peli poikki ja mamma lomille lompsis.
Nyt taidan lopetella kirjoittamisen tällä kertaa, lisää kuulumisia taas myöhemmin.
Pysykää turvassa <3
Terveisin Eiksu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti