Lauantai 11.09.2021

 Väsyttää. On ollut melkoisen vauhikas viikko, kun jokaiselle päivälle tällä viikolla on ollut jotain tekemistä.On ollut palaveriä, kontrollikäyntiä miehellä leikkauksen jälkeen ja kuntouttavaa työtoimintaa. Ja kaikki mukavasti peräkanaa ja seurana 2.sen korona rokotteen jälkiseuraamus saaterin sinnikäs päänsärky, joka kesti viisi päivää ennen kuin hellitti. Huoh. Mutta onneksi mies on itseopetellut akupisteiden painantaa ja reikihierontaa niin siitä sai hyvän avun ja sai nukuttua. Ettei sentään tarvinnut valvoa kipujen kanssa niinkuin jokunen viikko sitten kun aivan jäätävän tuskastuttava niskakipu valvotti minua viikon. Ei pystynyt makuulla olemaan kun kivun määrä kertautui siettämättömälle tasolle, joten ainoat hetket kun hieman sain torkahdettua olivat olkkarin lepotuolissa. Oli muori meinaan aikalailla sekaisin kun alkoi valvomisen määrä kasvaa. Siitä viikonlopusta ei ole juurikaan muistissa mitään, koska siihen mennessä olin jo viitisen päivää mennyt 1h/yössä unilla, ja pää oli aivan sekaisin. Edes paikallisessa terveyskeskuksessa laitettu kortisoni piikki x2 niskaan ei höllännyt sitä kramppia. Huh, ei jatkoon, ei uudestaan. Kiitos.

No tyypillistä mun tuuriani, että sitten kun olisi halunnut ja ennen kaikkea SAANUT niin miten

käykään?? No tottakai mie olen hereillä sitten klo 6.45 lauantai aamuna :( voi ääh. Mutta onneksi olen jo jotain kuuden vuoen terapioissa oppinut ja se on se, että enää en aio potea huonoa omaatuntoa siitä että tarvitsen ja otan päikkärit. Jos minua väsyttää ja muutenkin on apea mieli niin silloin on ihan ok mennä pikkuisen tirsoille. Olo voi olla paljon parempi sen jälkeen. Tai sitten ei. Aina ei käy tuuri ja sama matalaliito mentaalisesti eikun jatkuu vaan. Silloin on parempi vaan hyväksyä tilanne ja alkaa vaikka omassa rauhassa ja itsekseen tuunaamaan kalenteria tai askartelemaan jotain, lukea kirjaa ja tai täyttää ristikkoa. Ei aina tarvitse jaksaa olla sosiaalinen, ei aina tarvitse olla supermom ja koittaa pitää kaikki langat käsissään. On ihan ok olla itsekseen, ottaa itselleen aikaa ja olla hiljaa.

Paljolti saan jaksamista myös mustan huumorin viljelystä ja muutenkin hurtista huumorista. Välillä kun nää sairaudet koittaa painaa mut maihin niin kun pistää oikein kunnolla sitten "läskiksi" asiat ja heittää vähän huumoria kehiin niin kummasti jaksaa. Aina se ei tietenkään toimi, mutta joskus. Itselleen pitää osata nauraakkin joskus. Etenkin jos on onnistunut koheltaamaan taas jotain. Mikä mulle ei oo harvinaista, pikemminkin sääntö kuin poikkeus. ;) 

Tässä on edellisistä kirjoituksista ehtinyt kulumaan jo jonkin aikaa, tosin yhden aiemmin keskenjääneen blogi postauksen kirjoittelin nyt valmiiksi ja julkaisin tässä aamulla. Hyvä muisti kun ei muistanut sitäkään silloin kun sen oli aloittannut, mut nou worries :) parempi myöhään kun ei milloinkaan. Mut siis joo, aikaa taas kerinnyt kulumaan ja paljon on ehtinyt tapahtua edellisestä kunnon postauksesta niin josko koitetaan vähän laittaa ylös mitä kaikkea onkaan kerinnyt tapahtua. 

Isännällä kävi TAAS työtapaturma alkuvuonna 2021, maaliskuun alussa. Putosi kauhakuormaajasta kun jalka lipsahti. Polveen yli 30 tikkiä, päähän melkoinen patti josta ihokin rikki ja solisluu pomppasi paikoiltaa. Pitkä saikkuhan siitä tuli, parannella ukkopaha taas työkelpoiseksi. Taas oli myöskin käyttöä mun haavanhoito taidoille ( ei olisi kyllä niin väliksi). Solisluun sanoivat Kajaanissa keskussairaalalla, että se lumpsahtaa kyllä ajanmittaan takaisin paikoilleen. Sitä kyllä ihmeteltiin kovasti että sille ei mitään tehty, sen verran pahasti se pystyssä törrötti. Mutta ei kai siinä, luotetaan lääkärien sanaan. Aikaa kului ja mies palasi takaisin murskahommiin, solisluu edelleen törröttäen. Välillä se lumpsahti takaisin paikoilleen ja samaa vauhtia pomppasi takaisin pois paikoiltaan. Mie ja hänen työparinsa saatiin hyvän aikaa hänelle hokea että soittoa sinne vakuutusyhtiön sairaanhoitajalle niinkuin oli ohjeistettu jos ei ala tokenemaan ennenkuin ukko sai loppuunsa aikaiseksi sinne soittaa. Sitten alkoikin tapahtua ja vauhilla.

Vakuutusyhtiö käski varaamaan terveystalolle ajan ortopedille ja se saatiinkin hyvin yhdelle kesäsunnuntaille. Oltiin siinä samassa yhteydessä sitten siskon ja sen perheen luona Oulussa viikonloppu ( ihanaa nähdä heitä ja tättän pikkumuru pööpöttejä). Sunnuntaina röntgen ja ortopedi ja toteamus, " täällä on nivelsitteet ihan palasina". Saatiin siis tieto miksi se solisluu ei vaan suostunut pysymään paikoillaan. Ja loppukaneettina ortopediltä, aletaan kahtelemaan leikkausaikaa. No isäntä toivoi että leikkauksen olisi saanut elokuun alkuun mutta vakuutusyhtiö ilmoitti että, juu ei heinäkuun 27 päivään mennessä leikattava. Eli eipä siinä mitään sitten. Sovittuna päivänä aamulla aikaisin ukko leikkuupöydälle oulussa ja mie menin taas siskon luoksi ootteleen. Iltapäivällä sitten ukon haku terveystalolta ja kohti kotia. Leikkaus meni hyvin ja mua huvittaa ihan hirveesti sen implantin nimi joka sinne ukkelin olkapäähän laitettiin, koiranluu. Koiranluuhan on myö autoissa olevan osan nimi niin jotenkin mu nmielestä osuvaa että automieheen laitetaan "auton"osakin :D. 

Ukko on nyt siitä leikkuusta saikulla edelleen ja juuri tällä viikolla oli viiminen leikkauksen jälkeinen kontrollikäynti ja röntgen olkapäästä Oulun Terveystalolla. Onneksi on sentään niin hyvin jo kuntoutunut, että mulla ei tarvinnut ajaa vaan hän pystyy jo siihen itsekkin. Mie kun niin inhoan kaupungeissa ajamista ja tottakai Terveystalo on keskellä Oulua. Kuinkas muutenkaan.

Mie olen nyt ollut kohta vuoden jo kuntouttavassa työtoiminnassa. Kun varsinaista merkonomin konttorihommaa yms. konttorityötä ei löytynyt niin olen sitten tehnyt projektitöitä. Ensin tein projektia matkaparkista ja nyt olen projektiksi ottanut kirjan kirjoittamisen. Ja vielä minusta. Ei hemmetti, oonkohan mie nyt miettinyt tuon asian ihan oikeesti loppuunasti. On meinaan todella vaikeaa sukeltaa tuonne oman päänsä sisään ja koittaa kaivaa sieltä tunteita ja tapahtumia sekä mukavista asioista ja tietenkin ei niin mukavista. Ja se "ei niin mukavien" kaivelu on rankkaa. Mutta tavallaan terapeuttistakin. Kesä meni kuntouttavan suhteen ihan päin peetä. Voimavarat aivan finaalissa, lomaa olisin tarvinnut, ja sitten en vaan yksinkertaisesti saanut raahattua itseäni sinne työpaikalla. Olisinhan mie ehkä voinut kotoa käsin tehdä projekteitani, mutta kun mulla yksi tavoite kuntouttavassa työtoiminnassa on juurikin se, että en hautaudu tänne kotiin vaan että ihan oikeasti menen ihmisten ilmoille ja olen sosiaalinen. Yäk. Välillä onnistun ja välillä en. Mulle kun toi ihmisten kanssa sosiaalinen kanssakäyminen ei ole niin helppoa, välillä jopa mahdotonta. Nyt sentään en enää saa niitä pahoja paniikkikohtauksia kun on saatu lääkitys kohilleen, mutta esimerkiksi jouluostosten tekeminen on ihan hirvittavää. Välillä jopa normaali kaupassakäyntikin vaatii tuntien itsebuustauksen. " You Can do it"- meiningillä.

Joskus onnistaa, joskus myönnän tappioni ja laitan tyttären asialle. Luojalle kiitos ajokortillisista tyttäristä.

Nyt korona aikaan kun sosiaalisia kontakteja tulee muutenkin välttää niin ihmiset jotka ovat kuten minä, ovat varmaan ihan onnessaan. Voi ihan luvanperästä ja suositusten mukaisesti välttää ihmisiä ja se on ihan ok. Kukaan ei katso vinoon jos et viikkoihin poistu kotoa. Mehän tosiaan ukonkin kanssa naureskeltiin että kuin se viime keväinen  karanteenikin otti ihmisillä niin koville, kun meillä ei ollut hätäpäivää. Oli mukava kun sai minimoida ihmiskontaktit ja olla vaan kotona. Vielä kun olisi ollut ruokien kotiintuonti mahdollista täällä perähikiällä niin olisi ollut lähestulkoon täydellistä. Välillä kun seurasi uutisointia ihmisten käytöksestä nyt korona aikaan ei voinut muuta kuin pudistella päätänsä, myötähäpeäkin nosti päätään. Ja ennen kaikkea välillä mulla oli niin paljon ihmisvihaa, ihmisten typerän käytöksen takia, että hyvä vaan kun saatoin linnoittautua kotiin ja mörnöttää itsekseen.

Paljon muutakin , kun vaan minun ja ukkelin sairastelua, sekä kuntouttavaa on tapahtunut. Nuorimmaisella tyttärellä on alkanut koulu menemään ihan päin peetä. Kaikki alkoi koulukiusaamisesta viime syksynä, joka onneksi, ( tai ainakin tytön sanojen mukaan) on loppunut, mutta tilalle on tullut iki-ihana teini-ikä joka antaa kuulua itsestään oikeinkin komeasti välillä. Oi ihanat aamut kun välillä väännetään siitä oikein kunnolla, että mennäänkö me kouluun vai ei. Siivotaanko me huone vai ei tai muuta vastaavaa. Jotain vääntöä aina on. Onneksi nyt tosiaan ukkeli on kotona sairaslomalla niin saa hänkin osallistua näihin vääntöihin niin mulla ei itsellä aina tarvi jaksaa. Voin olla heikko ja luovuttaa ihan luvanperästä. Mutta koska koulu on mennyt nyt tytöllä huonommin niin ollaan saatu laukata milloin missäkin palaverissa siellä koululla kun koitetaan tukea tytön kaulunkäntiä kaikin mahdollisin keinoin. 

Raha-asioidenkin kanssa on saanut tottakai päätään vaivata kun ukolla on ollut niin pitkiä

sairaslomia, talon lainanmaksutkin laahaavat perässä. Tämä tietenkin aiheuttaa pohdintoja ja välillä unettomia öitä. Mutta eihän ne murehtimalla parane. Tilanne paranee taas kunhan ukkeli saadaan takaisin töihin, ja sekin auttaa että mie laahaan peffaani sinne työtoimintaan niin saan sitä ylläpitokorvausta edes. Siihen asti venytellään penniä.

Mutta nyt alkaa väsyttää jo aikalailla, joten taitaa olla päivän tai siis aamun päikkäreitten aika. Meillä on kaikki tyttäret kotona ja vielä pari vävyehdokastakin, joten me ukkelin kanssa nukutaan tuolla asuntoautossa. Saan siis ottaa päikkärit ihan rauhassa. Mahdan ottaa viellä Corginkin kainaloon niin on mukava ja turvallinen olo hieman levähtää. Kirjoittelen myöhemmin lisää.

Pysykää murut uskollisena itsellenne <3 Rakastakaa itseänne ja läheisiänne <3 ja ennenkaikkea, pysykää turvassa <3

Raukkauvella Eiksu <3

True Crime ja minä

 Minua on jo vuosia kiinnostanut todelliset rikokset, ja eteenkin ratkaisemattomat murhat. Kotimaiset ja ulkomaiset. Kahtelen dokkareita niistä jatkuvasti, luen true crime kirjoja ja mietin päässäni niitä tapauksia. Muutamista Suomalaisista ratkaisemattomista tapauksista olen ihan tehnyt muistiinpanoja ja oikeastaan etsin niistä jatkuvasti lisätietoa ja koitan ratkaista ne. Saahan sitä haaveilla. Mutta on kovin kyllä mielenkiitoista hukuttautua tutkimuksiinsa ja esittää kysymyksiä, joihin toivoisi tietenkin saavansa vastauksen. Mutta vastauksen saaminen edellyttäisi sitä että on joku joka haluaa kommentoida tai joku jolla on tietoa pystyisi lukemaan ja kommentoimaan.

Olen lukenut paljon myös murha.infon keskustelupalstaa, mutta valitettavasti jostain syystä en saa itselleni luotua sinne tunnuksia jotta pääsisin osallistumaan käytäviin keskusteluihin. Dames. Olen myös yrittänyt tavoittaa ryhmän ylläpitoa, mutta turhaan. Jotenka mulla vissiin pitää pysytellä kirjoittamasta niistä tapauksista siellä ja tehä vaan kaikessa hiljaisuudessa omia tutkimuksiani.

Monesti kun luen näistä tapauksista niin tosiaan mielessä herää paljon kysymyksiä, ja kirjoitankin ne minun muistikirjaani (jonka olen aiheelle varannut). Seuraavaksi sitten alkaa tutkimustyö netissä että löytäisinkö vastauksen ko. kysymykseen. Lähdekritiikki on minulla korkealla joten välillä niinsanotun luotettavan tiedon löytäminen on lähestulkoon mahdotonta. Silloin pitää vaan spekuloida. Mietin myös monesti, etenkin tosi vanhojen tapausten kohdalla että miten on voitu poliisitutkinta niin töpeksiä, mutta sitten ymmärrän että ei ihan ole osaaminen ollut sillä tasolla mitä se on tänäpäivänä. Tutkimys työ kiehtoo ja eteenkin jos löydän uutta luettavaa jo ennestään tutusta keissistä. Nytkin olen kirjaston varausjonossa Kyllikki Saaresta kirjoitettuun uusinpaan kirjaan. En niin sitten mitenkään malttaisi odottaa. 

En pelkästään tutki ja lue kotimaisista rikoksista vaan myös ulkomaiset kiinnostaa. Ihan vastikään luin Metsään murhatut kirjan jonka on kirjoittanut Peter James ja Graham Bartlett. Tapaus kertoo kahdesta metsään murhatusta pikku tytöstä ja siitä miten tapaus saatiin lopulta ratkaistua. Vastikaan luin myös Michelle McNamaran kirjan Katoan yön pimeyteen, joka kertoo Golden State- killer nimisen sarjamurhaajan metsästyksestä ja siitä kuinka Michelle vuosia koitti saada hänet kiinni. Valitettavasti Michelle kuoli äkisti ennen kuin Golden State killer lopulta saatiin selville ja vangittiin. Kumpaakin kirjaa voin lämpimästi suositella true crime kirjallisuudesta kiinnostuneelle.

 Aikaisemmin olen tosiaan kirjastosta lainannut kirjat ja kirjoittanut sitten muistikirjaani mielestäni tärkeät asiat ylös mutta, olen pikkuhiljaa kallistumassa siihen suuntaan että haluan alkaa keräämään ihan omaa True Crime- kirjastoani. Kiinnostus kun ei pelkästään kosketa vain yhtä ratkaisematonta keissiä. Poliisi Kertoo Kirjasarja melkein täydellisenä minulta jo löytyykin kotoa, ja kova aie on kerätä se kokonaan.

Pysykää turvassa <3

Rakkauvella Eiksu <3