Keskiviikko 15.09.21

 

Väsy päivä tämäkin. Eilen oli Kuntouttava Työtoiminta päivä ja melkolailla samantein kun pääsin kotio niin oli pakko ottaa päikkärit. On se kumma miten voikaan voimat mennä ihan totaalisesti siitä että käy 4 tuntia istumassa toimistossa ja kirjoittamassa. Tosin enpä minä kuntouttavaa tarvitsisi jos olisin ihan kunnossa. Jo se, että mulla on masennus vähentää voimavaroja, sitten sitä verottaa tuo estynyt persoonallisuus häiriö ja tämän kaiken kruunaa Fibromyalgia. Joten ei mikää ihme, että eukko on ku nukkuneen rukous. 

Viimeyönä menin vähän tavallista myöhemmin nukkumaan, hieman kymmenen jälkeen ja nukkua puksuttelin heräämättä aamuun klo 10.50 asti. Ja heräsin jo valmiiksi väsyneenä. Näiden sairauksien yhdistelmä kun tekee sen että vaikka nukkuisit kellon ympäri niin heräät valmiiksi väsyneenä. Keli ja vuodenaikakin vaikuttaa väsymyksen tunteeseen. Olen selkeästi pirteämpi keväällä ja kesällä, ja mitä lähemmäksi talvi tulee niin sitä väsyneempi olen. Ja sitä matalammalla mieliala. Ja tuntuu todella hankalaa olevan päästä tuosta kierteestä välillä ylös. 

Mie kyllä pystyn toimimaan jonkin verran tämän tauti kavalkaadini kera, etenkin jos on miehen tai lasten asioita hoidettavana, mutta omat asiat sitten jää väkisinkin vähemmälle. Mie olen jo kuudetta vuotta laukannut terapiassa ja pikkuhiljaa alan oppimaan, että miten jään tätä jaksamistani siten että jaksaisin tehdä asioita. Joskus se vaan unohtuu. 

Syksy ei ole mun aikaa, eikä talvi. Pimeys lisääntyy, sekä ulkona että päässä. Ei, mulla ei oo ollut enää pariin kymmeneen vuoteen niitä itsetuhoisia ajatuksia, mutta muuten kaikki on masentavaa ja pimeää. Edes kirkasvalolamppu ei mua sieltä nosta kun kunnolla matalalla liidetään. Nytkin väsyttää niin että haluaisin vain mennä päikkäreille, mutta kaveri on tulossa kahville niin päätin koittaa pysytellä hereillä ja käyttää aikaani sitten hyödyksi edes kirjoittamalla tätä blogia. Mulle kirjoittaminen auttaa kanssa jonkun verran mielialaan, kun ahdistuksen ja sen kaikenkattavan väsykin pukee sanoiksi niin osaan jotenkin paremmin asiaa käsitellä mielessäni. Siksi varmaan olen kirjoittanut päiväkirjaakin suurimman osan elämästäni. On helpottava purkaa tunnetilojaan paperille.

Samanlailla mun rakas harrastukseni kalenterituunaus on mulle hermolepoa ja piristävää tekemistä. Kun siihen saa keskittyä kunnolla ja näpertää omin pikku käsin kalenteriaan kauniimmaksi tai tehdä bujoa niin ei ehdi ajatella kaikenmaailman asioita joista ahdistuu. 

Tuunailee vaan menemään ja luo jotain kaunista ja itselle hyödyllistä (koska kalenteri) niin helpottaa. Joskus tosin menen niin matalalla, että jopa rakas harrastus jää. Silloin yleensä nukun tai makaan vaan sängyssä ja katselen dokumentteja kännykältä/ tabletilta. 

Syksy, illat alkaa pimentymään ja aiemmin ja aiemmin tulee pimeä. Vihreys ja vehreys häviää pikku hiljaa ja ilma kylmenee. Ja pää alkaa hokemaan, että kohta tulee lunta ja pakkasta. Joskus tuntuu siltä että olisi parempi oikeasti olla huone missä ei ole ikkunaa, sen verran vallitseva keli vaikuttaa mun mielialaan. Ja tietenkin se että fibromyalgiaa sairastava on kävelevä/elävä ilmapuntari. Kostea, kylmä, matalapaine, helle yms vaikuttaa siihen kuinka kipeä olet ja kuinka kauan. Nyt menneenä kesänä pahimpina helle viikkoina olo oli melko tukala. Sitä tilaa kutsutaan fibrojen piirissä saunakrapulaksi. Ensin saunan jälkeen on hyvä olla noin puoli tuntia/ tunnin ja sitten tulee semmoinen turpea, tunkkainen, kolottava olo. Sama pätee helteeseen. Mutta minä olen päättänyt, että helteestä en valita, koska olen onnellinen kun on kesä, talvi ja syksy meneekin valittaessa sitten. 

Mulla on kanssa paha tapa alkaa silloin kun on vähän alamaissa niin selaileen kaikkii nettikauppoja ja haluun shoppailla kaikkee ihanaa. Mutta onneksi raha tilanteen ikuinen kuralla olo kummasti sitä hillitsee. Mutta joskus tulee tilattua jotain ihanaa, ja sitä sitten odottaa kieli pitkällä, että saapuisi jo. Se odotuksen tunne on huumaava, mutta myös myöhässä oleva lähetys kummasti masentaa. Mutta sitten kunn lopulta saa käsiinsä sen tilauksensa niin ai että kun sen avaaminen on niin ihanaa. On taas kuin pikku lapsi jouluna. Ja eteenkin jos se on jotain uutta tuunaustavaraa niin niitä sitten hipistelee ihan innoissaan ja suunnittelee jo kauheaa vauhtia mitä kaikkea ihanaa niillä luo. Siihen tunteeseen voi jäädä koukkuun. Kaikki mulle heti nyt, kiitos! Mä en oikeesti oo tässä odotteluasiassa kauheen hyvä. Ollut koskaan. Sitä taidetaan sanoa taas malttamattomuudeksi 😆

Mie olen jo aiemminkin kirjoitellut tästä, että kuinka rentouttavaa myös lukeminen on minulle. Suunnilleen siitä asti kun opin lukemaan, olen ahminut hirmuisan määrän kirjoja. Mulla on niin vilkas mielikuvitus että se piirtää mun mieleen sen kirjan tapahtumapaikat ja hahmot joiden mukana sitten seikkailen kirjan läpi. Kun seikkailee toisessa maailmassa niin ei tää oikee tunnu niin ahistavalta enää. Ja nykyään kun luen paljon elämänkertoja, tositarinoita ja truecrime kirjoja niin ne on yksinkertaisesti on niin mielenkiintoisaa luettavaa, saatan unohtua lukemaan moneksi tunniksi. Parhaimmillaan olen ahmaissut kirjan päivässä kun sitä ei vaan voinut laskea käsistään. Ukkeli aina vinoileekin, että jaha nyt on kiinnostava kirja, eli rouva on tavattavissa vasta kun kirja loppuu. Hassu. Mut joo, tiedostan vallanhyvin että olen semmoinen ja olen sen hänelle monta kertaa sanonutkin. Yhteistä tietä on jo 16 vuotta kuljettu joten eiköhän tuo ole mun omituisuuksiin jo tottunut, kuten minä hänen.

Mutta kirjat on mulle rakas harrastus ollut aina, ja nyt tosiaan mulla pitää kirjoittaa itsestöni kirja. Se on mun kuntouttavan työtoiminnan projekti. Kauhistuttaa ja samalla houkuttaa ihan törkiän paljon. Mulla on tosin vaan siihen liittyviä kysymyksiä niin paljon. Enkä kehtaa men kyselee mihinkää faceryhmään tyhmiä. Esimerkiksi kieli, voinko kirjoittaa tälleen kun nyt, että mun puhekielellä? Vai onko kirjakielelle väännettävä? SIlloin tosin se ei enää ole mun elämää, koska mie en on kirjakieli ihmisiä. Kaverit on luvannut ensimmäisen vedoksen lukea ja kertoa mielipiteensä mutta sekin hirvittää. Mutta silti houkuttaa. Onko kaikki kirjan kirjoittajat aina näin sekaisin kaikesta kun kirjoittavat? Mie en pysty semmoiseen et teen ekaks tarkan suunnitelman, koska tämä kaikki tulee luonnostaan ja annan vaan ajatuksen lentää kirjoittaessa, mutta jaksaako sitä mun ajatuksen lentoa kukaan lukea? Entä jos kirjoitan vaan kirjan enkä yritä edes julkaista sitä. Mut onko siinä mitään järkeä? Nähdä kauhiasti vaivaa mutta ei sitten tehdä sillä käsikirjoituksella mitään. Ja siis kirjaa mie kirjoitan itsestäni ja elämästäni siksi että se on terapeuttista mulle, ja me hyödynnetään mun kirjoittaamaa tekstiä mun terapiassa. Ja täytyyhän mulla myöntää, että mun elämä on välillä kun Salattuja Elämiä ja Kauniita ja Rohkeita konsanaan. Sattuu ja tapahtuu niin pirusti. Välillä melko koomisiakin kömmähdyksiä. Ja kun talossa on kolme tytärtä, niin voitte olla varma, että satuu ja tapahtuu.

Draamaa riittää.

Tänään tosiaan on kotipäivä, huomenna taas kuntouttavaa työtoimintaa, joten tiedän jo valmiiksi että takuulla olen ihan naatti taas. Jo pelkästään kotoa poistuminen kun on minulle haaste. Omassa kodissa ja pihalla voin touhuilla mutta tontilta poistuminen onkin sitten taas oma hommansa. Kyllä mulla on kavereita ja sosiaalisia suhteita, kavereit jotka käy meillä. Ja olinhan mie mun rakkaita ystäviä kesällä EteläSuomessakin tapaamassa. Mutta mulla pitää olla valmis suunnitelma miten mie etenen ja mihin menen, jos tulee muuttujia niin sitten onkin pakka ihan sekaisin. Silloin iskee epävarmuus ja alan sulkeutumaan. Se on se mun persoonallisuushäiriö joka puhuu ja torikammo. Julkiset paikat on aina ollut mulle kauhistus jotenka nyt korona aikaan ne on vielä pahempi juttu. Ja nyt kun kaikista rajoitteista on luovuttu. Voi helevata sentää. Mut on kyllä tuplasti rokotettu, mut silti. Sen verta paljon on edelleen rokottamattomia ja uusia tartuntoja niin minusta ainakin henkilökohtaisesti tuntuu siltä, että liika paljon liika pian. Mutta ei auta, joskus se on kait normiin maailman palattava ja hyväksyttävä, että tää on nyt se uusi todellisuus. Eli tarkoittaa sitä että mie hautaudun kotio vaan sitäkin mielummin. Pahimmillaan kun se iskee sitten paniikki kohtausta päälle kun tuolla liikkuu. Onneksi mulla on vaan lääkitys saatu hyvin kohdalleen niin en sentää ihan joka kerta kotoota poistuessani saa paniikkikohtausta. Ja täysi ymmärrys ja myötätunto multa kaikille niille joilla on samankaltaisia ongelmia. Tsemii ja halauksia. 

Nyt mie mahdan taas lopetella tämän kertaisen kirjoituksen, johan mie olen ehtinyt tässä lätisemään vaikka ja mitä. En nyt jaksanut kertoilla mitä kaikkee tässä välillä on tapahtunut edellisten kirjoitusten jälkeen, mutta en mie unohtanut oo. Kirjoitan vaikka ensi kerralla sitten. 

Palaillaan taas 💗

Pysykää turvassa, rakastakaa toisianne ja itseänne 💖

💗rakkauvella Eiksu