Mami on nyt vähän väsy....

Mä olen nyt kaksi vuotta kulkenut terapiassa vaikean masennuksen takia. Alun perin se oli vaon keskivaikea, mutta nyt psykiatrin tehtyä testinsä minulle, se tarkentui vaikeaksi. Alkuperäinen ratkeaminen tapahtui reilu kaksivuotta sitten (13.3.2017) kun olin opiskelemassa lähihoitajaksi, työharjoittelujaksolla. Ajoin silloisesta asuinpaikastani 54 kilometriä aamutuimaan aamuvuoroon ja koko ajomatkan oli hirvittävän huono olo. Ajoin työpaikan pihaan ja jokin ratkesi. Kyyneleen vaan virtasivat valtoimenaan enkä saanut huonoa oloani ja itkua loppumaan millään. Istuin pakkasessa työpaikan parkkipaikalla ja paruin sieluni pohjasta asti. Tajusin, että nyt ei ole kaikki oikein. Itkin ja itkin ja samalla kun itkin soitin esimiehelleni parkuen, että en tule töihin, nyt on jokin rikki minussa.

En vielä siinä vaiheessa, kun autossa istuin ja paruin osannut yhdistää kaikkia palasia yhteen, vaan kaikki tuntui siltä kuin olisin vaan saanut jonkinmoisen tilapäisen hepulin. Sain selattua puhelimen nettiselaimesta mielenterveyspuolen akuuttipuhelinnumeron. En ymmärrä miten ihmeessä sain soitettua siihen numeroon, mutta vissiin tilanne oli niin paha jo, että alitajuisestikin tajusin, että nyt tarvitsee apua ja ASAP. Sain soperrettua jotain puhelimeen. Sieltä sanottiin, että he soittavat minulle ihan kohta takaisin, jos sopii. Sopihan se. Siinä vaiheessa mikä tahansa kävi. Olin edelleen työpaikan parkkipaikalla ja päätin että mulla on pakko siirtyä sieltä pois, joku vielä ihmettelee mitä ihmettä mie teen siellä? joten ajoin oman talomme pihalle. Onneksi pidimme sitä sillä hetkellä ns. kesämökkinä, että siellä oli lämmöt ja kalustus. Menin sisälle ja istuin sohvalla mitään näkemättömin silmin. Olin niin väsynyt, mutta samalla en ollut. Hankala selittää.

Puhelin soi ja niin alkoi minun terapia taipaleeni, sain mielenterveyspuolelle akuuttiajan tunnin päähän puhelusta. Itkusta ei meinannut tulla millään loppua, jokainen sana joka suustani tuli, tuli itkun kera. Terapeutti kyseli kysymyksiä, ja vastailin niihin itkun säestyksellä. Kun seuraava aika oli sovittu ja sairaslomalappu kädessä kävelin terveyskeskuksesta ulos, oli todella tyhjä olo. Koskaan ei ole ennen ollut sellainen olo. Mutta kaikki oli hieman selkeämpää. Tajusin että olin valvonut öitäni, koska päässä oli pyörinyt biljoona asiaa joista yhdestäkään en kuitenkaan saanut kiinni. Tajusin että olin jo pitkään toiminut vähän niin kuin muiden ehdoilla enkä omilla ehdoillani. Tajusin että en ole koskaan osannut puolustaa itseäni vaan hinnalla millä hyvänsä pyrkinyt välttämään konflikteja. Tajusin että tästä päivästä aukenee erilainen tie. Tie parantumiseen ja eheään itseeni. Sinne vain tuntuu olevan niin pirun pitkä matka.

En edes ollut tajunnut, että perheen jäseneni olivat kyllä huomanneet nukkumattomuuteni ja sen että en ihan aina oikein ollut ”läsnä”. Vanhin tyttäreni olikin mieheltäni jo kysellyt, että onko äidillä kaikki ihan ok? Kaikille kyselijöille kuitenkin aina vastasin olevani ihan kunnossa. Luulin olevani hyvä valehtelija ja suojelevani lapsiani, vaan eipä se ollutkaan niin. Olin hiton huono valehtelija, ja pahensin vain meidän kaikkien oloa, kun en pystynyt sanomaan että, mami on nyt vähän väsy. Nyt tiedän, että niin ei olisi pitänyt tehdä. Minun olisi pitänyt tunnustaa rakkailleni, että en olekaan se superäiti, joka luulin olevani. Että minun ei edes kuulu kantaa koko maailman murheita niskassani vaan on ihan ok, joskus levähtää ja ajatella itsekkäästi. Se ei vaan koskaan ole kuulunut luonteeseeni. Nyt se on sitten opeteltava. Minulla on kahden vuoden terapian ja lääkityksessä olemisen jälkeen, edelleen pitkä matka edessäni, mutta etenen pikkuhiljaa ja pienin askelin.

Perjantai taas

Lapsosilla on hiitolomaviikko nytten. Ulkoiltu ollaan koirien lenkityksen verran, muuten ollaan vaan harrastettu kimpassa kalenterituunausta neljän seinän sisällä. Kelit ollu aika kylmät, pakkasta on ollut parhaimmillaan -27c jotenka ollaan vissii kylmän arkoja ku kuhjotetaan vaan sisällä. Nytkin sataa lunta ja mulle alkasi kyllä toi lumi jo riittää. Tulisipa jo kevät!!  Mut mun mielestä tärkeintä on et tehdään kumminkii jotain yhessä, ei niinkään se mitä tehään.

Laskiaistiistaina otin päikkärit ja heräsin aiiiiiivan ihanaan tuoksuun kun lapsoset leipoi mokkapaloja. Ai että, on ihanaa kun leipovat. Nykyään näemmä osaavat jälkensäkkin jo siivota :) ite en osaa leipoo, tulee vaan kumipullia, joten ilolla jätän jonkun muun hoidettavaksi leipomukset. Ruokaa kyl laitan mieluusti ja kokeilen kaikenmoisia uusia juttuja. Yleensä kuitenkin ihan perusruokaa. 

Viikoloppu suunnitelmia ei suuremmin ole, ja hyvä niin. Ollaan vaan ja öllötellään yhessä. Katotaan mahdollisesti netflixiä. Eilisilta meni tietokoneen kanssa tapellessa. Piti nollata ja asentaa uudelleen. Sitä ootellessa sitten katottii telkkua. Mun kaveri myöskin soitteli yllättäen eilen ja tuli meille kahville. Mukavaa oli nähdä pitkästä aikaa :)


Tämä viikko on ollu energisempi kuin moni muu tähän mennessä ja olen ihan oikeasti saanut jotain aikaankin. Mutta onhan tämä ainaista taistelua fibro myalgian ja masennuksen kanssa. Voimat on välillä niin vähissä, että tulee tehtyä vain pakolliset ja sen jälkeen vaan oltua. Jo yksistään nuo olis ihan tarppeksi kestää nuo sairaudet, yhdessä välillä suorastaan helvetilliset. 

Masennukseni on diagnosoitu kaksi vuotta sitten ja olen lääkityksellä koko ajan. On huonoja ja hyviä päiviä, viikkoja ja kuukausia. Tässä vaiheessa vielä kuitenkin tuntuu olevan enenmän niitä päiviä kun on vaan ihan lamassa. Ajatuksia rullaa päässä kaksimiljoonaa yhtä aikaa, mutta yhdestäkään et saa kiinni. Alkaa ahdistaa ja kun alkaa ahdistaa niin ei saa senkään vertaa aikaiseksi. Myötätuntoa tulee, mutta myös paljon kommentteja tyyliin: " Eihän se ole kuin vaan nouset, lähdet ja teet!" EI se ole niin yksinkertaista. Kaikki tuntuu hirvittävän pelottavalta ja ahdistavalta. Pelkäät että epäonnistut mitä ikinä teetkin, pelkäät lähteä. Pelkään ahdistus tai paniikkikohtausta. Jotenka on helpomi olla vaan tekemättä. Moni tuntuu luulevan että masentunutta pitää vaan patistaa, että kyllä se siitä lähtee. Mutta ei, se vaan pahentaa. Tärkeämpää on sanaton ymmärrys, tuki ja läheisyys. Ainakin mulle. On varmasti vaikeaa ymmärtää jossei itse masennuksesta kärsi tai ole kärsinyt. Ja siltikin pitää aina muistaa että jokainen meistä kokee asiat erilailla. Ei ole yhteistä muottia mihin laittaa jokainen persoona. 

Nyt ei jaksa taas kirjoittaa enenpää, lisää myöhemmin. Pitäkää ihana viikonloppu ja rakastakaa toisianne <3 

Rakkauvella Eiksu <3

Keskiviikko, pakkanen ja lemmikit

Keskiviikkoa ihanat <3 Taas on ulkona niin kylmä, että koiria ulkoiluttaessa mulla on kolmijalkaisia nakkikoiria. Pikaseen lenkki ja sisälle. Vaan jos puet takkia niille niin varmana eivät tee mitään asioitaan. ilmeisesti palelu on sitten heistä hauskempaa.

Mulla on kaksi koiraa. Karkeakarvainen mäyräkoira, leikattu uros Ilmari eli Illi ja Welsh Corgi Cardigan Narttu Siru. Nakkeja siis. Ja aivan parhaita sydämen ja sohvan valtaajia. Mulla on aina ollut joku lemmikki ja en kyllä osaisi kuvitella elämää ilman lemmikkejä. Olisihan tuo tosi outoa, mutta tällee pakkasella kun ei itekkään sitä nenäänsä viittisi ulkona näyttää niin sillo pikkasen harmittaa. Mutta onneks kuitenkin suurimman osan vuotta ei oo tälläsiä pakkasia. 

Mulla on myös astma jotenka se pakkasilmaan meneminen on välillä niinku kävelisi seinää päin. Tuntuu et happi loppuu justeensa. Kaulaliina on ihan pakko laittaa suun eteen muuten ei tuu mitään lenkillä käymisestä. Ja Sit on olo kuin pankki ryöstäjällä XD

Mut siis oikeesti onhan tuo hyväksi mulle sinne ulos pakottautua kelillä kun kelillä, kun on tota painolastiikin matkassa ja fibro myalgia. Enhän mie mitään isoja ja pitkii lenkkei vielä pysty tekemään, mutta pääasia onkin siinä että liikun edes sen vähän. Joku päivä sitten pystynkin jo pidemmälle ja taas pidemmälle.

Mie olen kevät, kesä ja syksy ihminen. Eniten kuitenkin kesä. Talvesta en tykkää. Jotenka tässä kun mennään jo helmikuuta niin alkaa päivät pikkasen edes piteneen ja aurinkokin on jo näyttäytynyt täällä Kainuun pimeydessä. Pikkuhiljaa sitä alkaa taas piristymään ja odottamaan kevättä. Ai että mä tykkään!! Keltainen toukokuu mikset sä jo tuuuuuuuuu.

On minulla tai siis meillä, muitakin lemmikkejä. Kaksi viljakäärmettä ja kolme kissaa. " Ragdollia ja yksi maatiais Arska. Mulla oli kilpikonniakin kaksi mutta niille tilanpuutteen vuoksi etsin uudet kodit, pikkasen on kyllä ikävä heitä. Noi Ragdollit on kyl koiramaisimpia kissoja mihin oon törmanny ja niiden toi lötkö ominaisuus on aivan ihana <3 Ja ovat sosiaalisia ja melkosia riehujiakin ku se aika heidän mielestään on :) siinä saa verhot ja matot sekä tavarat hyllyllä kyytiä kun ton koko luokan kissat alkaa rellestään. Mut eihän noi mamin vauvat oo edes täysi kokosia kait viel. Uhkailevat et kasvavat elämänsä ekat kolme vuotta. KHIHI

Mut joo mie mahdan nyt syyvä jotain iltapalaa ja lähteä sitten koirien kanssa tuonne pakkaseen (-25) paarustamaan. Sen jälkee viltinmutkaan sulamaan soffalle ukon viereen ja toljottaan telkkuu.

Lämmittäkää toisianne <3
Rakkauvella Eiksu

Viheliäinen maanantai ja kalenteriharrastukseni

Mie olen kuin kissa Karvinen, en ole koskaan tykänny maanantai päivistä :) En vaan käsitä miksi, mutta jotenkin kaikki p***** sattuu sille päivälle. Tavallaanhan tällee pitkällä saikulla olevalle päivät häviää, en mie muuten kärryil niistä pysyisikään, paitsi että lasten koulunkäynti tuo kummasti rytmitystä elämään. Joskus tosin haluisi vaan rötvätä sohvalla eikä juosta yönkähmässä ku päätön kana etsimässä suksia ja monoja kun lapsukainen muistaa hyvin pitkällä varoajalla kertoa, että huomenna on hiihtoa. No se on sitä lapsiperheen arkea.




Olen myös saman mallinen kuin Karvinen. Pyöreä. Ja taidan välillä suhtautua ruokaakin samanlailla. Syön ilooni ja syön suruuni ja rakastan kokkailla.
Olen myös laiska. Siis siinä mielessä, että kyllä ne pakolliset tulee hoidettua mut muita asijoita tulee vitkutettua jos vaan pystyy. 



Lukeminen on rakas harrastus ja Kalenterien tuunaaminen. Kuulun myös aivan mahtavaan yhteisöön/ ryhmään Facebookissa nimeltä Kalenterimania. Jo parisen vuotta olen siellä pyörinyt ja imenyt ihanaa ilmapiiriä, inspiraatiota ja sitä samanhenkisten yhteenkuuluvuutta itseeni. Kalenterin tuunaus on minulle ollut rakas harrastus jo ihan lapsesta asti, mutta vasta viime vuosina heräsin vasta huumaamaan että saman mielisiä harrastajia on Suomessa todella paljon. Siskoni löysi Kalenterimania ryhmän ja se oli menoa sitten. Liityin ryhmään ja nyt olen jo reilun vuoden ollut ryhmän ylläpidossa, ja vastuullani on myös perustamani Kalenterimanian Kirppis- ryhmä. Sekin puksuttanut eteenpäin jo kaksi vuotta. 

Kalenterituunaus voi vaikuttaa joittenkin mielestä hömpälle, mutta se oikeastaan on vain askartelun muoto. On mukavaa koristella viikkoaukeamaa kun sitten siinä arjenharmaudessa on jotain kaunistakin. On sitten myöhemminkin mukava selailla kalenteria, kun pitää joku tieto etsiä. Tuunausta tehdään ihan vaan itseään varten ja itselle, eli ei paineita. Vaikkakin joskus niitä paineita onnistuu saamaan itselleen jo siitäkin jos seuraavan viikon tuunausta ei olekkaan tehty. Työpöytä pursuaa toinen toistaan ihanampia koristelu tarvikkeita, washiteippejä, tarroja, leikekuvia, die cutseja ja värikkäitä kyniä, niillä sitä luodaan sitten kaunista.

Toinen versio tuunauksestani onkin sitten jo vaativampaa. Bujoilu eli Bullet Journalin tekeminen. Eli lähtökohtana on tyhjä muistikirja, usein pistesivuilla, ja siihen sitten kynillä tehdään itselleen ajanhallintaan tarpeellisia listoja, muistiinpanoja, viikko- ja kuukausi aukeamia. Aah miten ihanan rentouttavaa.

Kaikenlainen rentouttava toiminta onkin minulle tarpeen. Kaikki mikä saa ajatukset eroon siitä normaalista oravanpyörästä ja siihen tämä harrastus on totaalisen täydellisesti omiaan. Masennuksessani, paniikkihäiriössä ja torikammossani onkin ihan hyvä että on harrastus joka saa keskittymään ja unohtamaan vähäksi aikaa kaiken muun. Se tulee tarpeeseen, koska välillä kun se hamsterinpyörä kunnolla päässä pyörii niin en saa mitään aikaan, tuijotan vain mitäännäkemättömin silmin seinää, en nuku enkä muutenkaan oikein reagoi. Joten jos sen voi jollain keinolla välttää niin hyvä. Ennen myös kudoin sukkia ja tein paljon muitakin asioita, mutta jotenkin tämä on ainoa harraste joka on aina ollut ja nähtävästi tulee aina olemaankin :)

Nyt mie lähen käyttämään koiruuvet pihalla ja sitten muihin iltapuuhiin.
Halailkaa ja kuunnelkaa toisianne
<3 rakkauvella Tänttähäärä Eiksu <3

Viikonloppua ootellessa....

Huomenna on jo perjantai, viikonloppu luvassa. Tai siis no eipä oo mitä isommin oottaa. Ukkokin saikulla niin on kotosalla koko ajan, mie olen saikulla. Ja tulen olemaan viel pitkään. Saara on kotona, Jere menee Piispajärvelle. Silja ei tuu tänä viikonloppuna. Mitää biletystä ei huvita. Viime viikonlopussa oli kiitos vaan ihan tarpeeks taas pitkäks aikaa :P 

Plannerit pötköttää pöydällä. Niitä voisi alkaa tuunasteleen, vaan nyt on moti hukassa jotenkin. Johtuu tietty varmaan osaltaan siitä ettei mulla oo tääl uusil kämpil virallista työpöytää kun meitin makkariin ei mahu se mun iso kohlo. MÄ HALUUN IKEAAN ! mut raha :P ei ole 


Pitää varmaan levittää keittiönpöydälle kaikki askarpaskarjutut ja alkaa tässä touhuun, mahtuu tuol toises pääs joku sitten syömään XD 

Tätä muuttohommaakaan ei saada viikonlopunaikana edistymään kun toi ukkeli viimeviikonloppuna tosiaan telo ihtensä, kylkiluut on murteella. Rassukka ku yskii niin menee solmuun koko äijä. Mut minkäs teet tuohon vaivaan ei auta ku kärsii ja pupsii särkylääkkei. Mua vaan henk.koht potuttaa ihan helvetisti kun kaikki on kesken. Pää suorastaa savuaa. Onni onnettomuudessa on se et vanhan ja uuden kämpän välillä on 3km matkaa niin voin aina omalla autolla huristella sinne, ja tuua jotain tullessani. Mut isoja en voi vaikka haluaisinkin, sen verta käypi henkeen toi influenssan jälkeinen eläminen. 

Kovat pakkaset ja astma niin tuntuu ku jääseinää päin kävelisi joka kerta kun menee ulos.

Influenssa A. Se paskiainen kävi meil mutkan tuossa muuan viikko sitten ja voin sanoa, että osaapa olla paskamainen tauti. Siis valehtelematta kävi kuolema mielessä kun se roikotti sitä kuumetta taivais monta päivää ja koko kroppa särki niin et veden silmistä puristi. Ei oikeesti voinu kun maata ja voivotella. EI IKINÄ ENÄÄ MEILLE KIITOS!!!!!! Mä rokotutan tän porukan vaikka väkisin ens syksynä. Nyt se on jo liika myöhästä.....

Eiköhää tässä ookkin jo rutinoita ja turinoita tullu ihan tarpeeksi , jatkoa tulee kun tulee


<3 Halitelkaa toisianne <3
Rakkauvella Eiksu

Josko pitkästä aikaa kirjoittaisi

Heissan kaikille ihanaisille ja muillehin.... Päätin että tämä blogini (jota olen kirjoitellut surkean pienesti) pitää herätellä uudelleen henkiin kun sellainen kerran olemassa on :) On ihanan terapeuttista kirjoitella hieman tuntojaan ilmoille, vaikkakin veikkaan ettei multa kauheen henkevää tekstiä irtoa :D Mulla on myös nyt parisen vuotta ollut ihana harrastus, kalenterituunaus. 

Eli mitä tarkoitan kun kirjoitan planneri/ kalenteri tuunaus..... no sitä että tuunaillaan itse askartelemalla, teipein, leikekuvin, tarroin jne itselleen oman näköistä kalenteria, tehdään vähän niinkuin enemmän oman näköstä, ei tyydytä vain siihen millainen kalenteri sattuu olemaan kun sen kaupasta mukaan ostaa. Se on "tuunaajalle" kuin kirja omasta elämästä. Sieltä löytyy kaikki oleellinen ja ei niin oleellinen, mutta kuitenkin ylöskirjoittamisen arvoiseksi tuomittu, se ei välttämättä ole ihan niinkuin päiväkirja, mutta saattaa se joillekkin olla sitäkin. Kaikenkaikkiaan ihanan antoisa harrastus jonka parissa onnistuu kuluttaa kyllä vaikka ja kuinka monta tuntia jos niin haluaa. Oikeastaan olen kylä harrastanut sitä ikäni, mutta nyt se vasta sai ihan nimen ja musta on ihana huomata että samanlaisia harrastajia on Suomessa muuten aika monta.

Elämä on muuten välillä niin helkkarin haastavaa niin on ihan kiva et on olemassa joku harrastus minkä kanssa saa joskus ajatuksensa irti siitä oravanpyörästä miksi elämääni kutsun. Nyt ei huvita turastella enenpää. Palaillaan