Mitä meille kuuluu? No mikäpä tässä, eteenpäin mennään sano mummo lumessa. Eli eteenpäin mennään mutta todellakin pikkuriikkisin askelin. Tytär on saanut nyt viimevuoden loppupuolella masennus diagnoosin. Ja koville on ottanut sekin asia, vaikka tavallaan sen on jo kauan tiennyt kun häntä on sivusta seurannut. Koulukiusaaminen teki häneen ikuiset jäljet, ja sitä ei saatu loppumaan vaikka kuinka yritin. Itkin, rukoilin, kirosin ja anelin. Saatoimpa jopa uhatakkin. Mutta jos asuu pikkuriikkisellä paikkakunnalla niin ensimmäinen asia on hyväksyä se tosiasia, että täällä ei kaikki ihmiset ole saman arvoisia. Pärstäkerroin ja sukujuuret kummasti vaikuttaa. Miksi sitten diagnoosi tuli muka niin yllätyksenä? Ehkä se oli aiemmin vaan helppo yrittää ajatella että tilanne ei vielä ole niin paha. Itsehuijaamisen multihuipennus siis.
Mun mies on ollut nyt sairaslomalla joulusta asti. Burnoutti/ masennus sielläkin jyllää, joten nyt sitten keskitytään parantelemaan meitä kaikkia takaisin työkelpoisiksi kunnon kansalaisiksi. Koska tällä hetkellähän me ollaan kaikki hyvinkin epäkelpoja. Tai niin ainakin yhteiskunta tuntuu ajattelevan. Ja kun nyt ei olla työkuntoisia millään tasolla niin voitte kuvitella kuinka hankalaa on saada apuja mistään. Ei mikään ihme, että ihmiset syrjäytyvät ja velkaisten määrä suomenmaalla kasvaa kun ei apuja saa mistään, ja jo niiden hakeminenkin on tehty niin vaikeaksi että ei vaan ole voimia tai osaamista siihen. Yrittää ja yrittää ja silti tuntuu että seinä on vastassa ( tai kaatumassa päälle). Miten tässä sitten paranet kun rahat on loppu, jaksaminen tuulimyllyjen taistelemista vastaan on loppu ja ainoa mitä uutisissakin lukee on masentavaa?
Mie varmaan tarvitsisin jonkinlaisen tukihenkilön auttamaan noissa hakemusten kiemuroissa. Miksi niiden tekeminen on tehty niin hankalaksi?? ja jos on masennuksen lisäksi agorafobiaa ja paniikkihäiriö niin miten, miten ja vielä kerran miten ihmeessä mie saan nuo tehtyä. Joo niitä voi tehdä netissä, tiedän kyllä, mutta ne liitteet. Ja vaikka kuinka koitat et nyt on kaikki, niin lopputulos on se että sinne Kelaan on kuitenkin mentävä ihan paikanpäälle. Huoh. Yhden päivän riekkuminen tuolla kylillä johtaa monen päivän kotoa poistumattomuuteen. Kauppaan jos on poistuttava niin senkin tekee niin nopeeta kuin vain on mitenkään mahdollista. Ja ei kaupassa käymättömyys ei ole mahdollista. Vaikka niin toivoisinkin.
Nyt mua sitten terapeutin ja te- toimiston toimesta koitetaan saada kuntouttavaan työtoimintaan mukaan. Helpommin sanottu tuokin kuin tehty, kun ei ole kunnassa, tai valtiolla täällä semmoisia työpaikkoja mihin voisin mennä kun vain oikeestaan toimistohommat ovat ainoita mahdollisia. Siivoustöihin en ole enää pitkään aikaan pystynyt, fibromyalgian takia. Onneksi minulla on toinenkin ammatti, joten sen lajin työt olisivat mahdollisia jos sellaisia nyt jostain saisi.
Paikkakunnan vaihto on minulla ja miehelläni ollut mielessä jo jonkin aikaa. Ei jaksa enää tätä lunta, lumitöitä ja talvea. Sekä huonoa työllisyystilannetta. Jos vain voisi lyödä kamat kasaan, vaihtaa paikkakuntaa ( ja mielellään lääniäkin) ja aloittaa alusta. Ei vaan ole sekään mahdollista, koska tämä meidän omakotitalo. Ja tällä hetkellä täällä on todella huono aika myydä taloa. Eivät vaan käy kaupaksi. Yritetty sitäkin. Ja onhan sekin loppuunsa ihan tosiasia, että ei me varmaan näin halvalla päästä asumaan missään muualla. Joten jumissa ollaan, tai ainakin siltä tuntuu.
Mä olen nyt koittanut jaksaa vähän kaikkien puolesta, joten väistämättömästi voimat loppuu iteltä. Ja kun olisi aikaa itselleni ja hyvinvoinnilleen niin se menee sitten nukkumiseen. Ei tietenkään huono sekään. Mutta hirveä morkkis siitä sitten tulee, kun tuntuu et koko ajan vaan haluaisi nukkua, eikä saa mitään aikaseksi. Noidankehä on siis valmis.
Mutta jollei jotain huonoakin niin hyvääkin. Me saatiin asuntovaunu vaihdettua asuntoautoon ja ollaan sillä jo muutama reissukin tehty jo. Kevättä odotellessa, silloin varmasti reissataan enenpi. Jos ei muuten niin semmoisia pieniä viikonloppu reissuja. Pienikin reissu poiskotoa piristää kummasti mieltä ja tosiaan olen ihna tohkeissani ajatuksesta että kevät kun koittaa niin aletaan pääsemään noihin kaikkiin ihaniin "puskaparkki" paikoihin lomailemaan, kalastelemaan ja vain yksinkertaisesti lataamaan pattereita. Joku voisi ajatella, että mihin me sitä lomaa tarvitaan kun koko ajan ollaan kotona kuitenkin, mutta voin sanoa että kyllä se loma tekee jokaiselle hyvää. Itselläkin tuntuu olevan aina pienenkin pakomatkan jälkeen energiaa vaikka ja mihin.
Nyt jos koittasi syödä jotain ja alkaa puuhailemaan lempiharrastuksen parissa, ehkä jopa kutoisi hieman tai lukisi kirjaa. Ja ennenkaikkea juttelisi ihanien ystävien kanssa mesessä <3 Keväällä/ kesällä toivottavasti päästään näkemään taas.
Huolehtikaa toisistanne <3 Rakkauvella Eiksu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti