keskiviikko 18.3

Lumisesta Kainuusta terkkuja kaikille.
Näin se alkoi itseopiskelu meillä Kainuussa. Ja kuten jo aiemminkin arvelin niin meidän teinillä ei nyt oikein ollut kirkastunut se asia et miksi kotona on opiskeltava yhtälailla kun koulussakin. Huoh. 

No kahvia vaan äiteelle naamaan ja pitkää pinnaa, kyllä se siitä lähtee.

Koko Suomi on nyt sekaisin, ja joillakin ihmisillä tuntuu tulevan mitta täyteen liiasta korona-keskustelusta. Ymmärrän kyllä pointin ja olen omallakin kohdallani jo rajoittanut asian seuraamista uutisista melkolailla, turha sitä on omaa paniikkiaan lietsoa. Nyt vaan koittaa keskittyä siihen että ollaan kaikki pääasiassa kotosalla koko ajan ja koitetaan olla nirhaamatta toisiamme 
(hi hi).

Meillä siis on viisihenkinen perhe. Minä, mun mies ja kolme tytärtä. 13, 17 ja 19 vuotiaat. Näistä kaksi vanhinta tytärtä eivät asu kotona enää. Sen lisäksi meillä on kolme kissaa, kaksi koiraa ja kaksi viljakäärmettä. Siinä sitä riittää mammalla puuhaa kun kaikki hoitaa. Ei kerkiä ajattelemaan liikaa maailmalta kuuluvia masentavia uutisia. 

Olen jo pidemmän aikaa suodattanut rankalla kädellä uutisten seuraamistani. Tuntuu niin ahistavalta seurata ilmasto ahdistusta, sairauksia ja sotia. Minun masenukseni ja sen kaverina kulkeva sosiaalisten tilanteiden ahdistus ja agorafobia pitävät huolen siitä että minulle muutenkin mieluisin paikka on koti. Nyt tosin jää ainakin pari terapia käyntiä väliin tämän vapaaehtoisen karanteenin takia, mutta onpa sitä ennenkin selvitty, miksi siis ei nyt?? Ahdistun kovasti negatiivisistä uutisista, jotenka parempi jättää vähemmälle ja lukea sitten vaikka kirjaa. Kirjastotkin on nyt tosi kiinni mutta onpa tuota kirjahyllyssä lukemista, ja netistäkin voi tosiaan lukea vaikka muiden kirjoittamia blogeja. Ja muutenkin tulee katsettua erilaisia ohjelmia tuolta suoratoistopalvelujen kautta, että enpä edes muista milloin oisin ihan telkkaria katsellut. Ylen sivuilta tulee joskus uutisia lukastua ja areenaa katsottua, mutta vähän.

Eniten kait minua huolettaa että lääkkeitä on riittävästi, meillä kun on minulla ja miehelläni noita perussairauksiakin mitkä vaativat jatkuvan lääkityksen niin on kauhun paikka jos ne loppuvat. Mieliala lääkkeenikin ovat sitä luokkaa että niitä ei saa missään tapauksessa lopettaa kuin seinään. Tämä nyt sitten hieman mietityttää. Että jos nyt sitten loppuukin lääkeet apteekista eikä toimitukset kulje normaaliin tapaan. Vaikka lupasivat kyllä että kulkevat. No eipä auta kuin odottaa ja katsoa mihin tilanteet vie.

Kolme vuotta mulla alkaa olla vaikean masennuksen diagnoosilla ikää. Ja olen monasti miettinyt sitä miten paljon erilailla maailmaa katsoo nyt. Jotenkin on hirveän paljon herkempi nyt kaikelle. Kokee jotenkin kaiken syvemmin. Ennen sitä kai puurti vaan omaa eloaa eteenpäin sen suuremmin miettimättä että mitä siellä päässä liikkui. Vai liikkuiko mitään? Välillä kyllä nyttenkin tuntuu siltä ettei päässä liiku mitään, ja sitten taas välillä on niin hirvittävä ajatusralli ettei nukuttua saa. Kaippa osaksi sen takia aloin tätä blogianikin kirjoitella taas. Että on edes joku tapa purkaa ajatuksiaan. Eli pyydän anteeksi jo valmiiksi jos mulla jutut ränsyilee välillä minne sattuu. Aina ei vaan pysy ajatukset kasassa.